Leikkaukset

 

Ei ole samantekevää, kuka perheenjäsenesi leikkaa!

Meille potilaan turvallisuus on tärkeää. Nukutukseen liittyy aina riskinsä, mutta riskit pystytään minimoimaan hyvällä anestesiavalvonnalla ja anestesia-aineiden valinnalla. Meillä anestesiaa valvoo koulutettu pieneläinhoitaja. Anestesian aikana seurataan (leikkauksen kestosta ja laadusta riippuen) potilaan yleistilan lisäksi mm. pulssia, ruumiinlämpöä, verenpainetta, happipitoisuutta veressä, hiilidioksidin pitoisuutta hengityksessä ja sydänsähkökäyrää. Tiedot kirjataan erilliselle anestesiavalvontakaavakkeelle.

Käytössämme on nykyaikaiset laitteet ja seuraamme jatkuvasti eläinanestesialogian kehittymistä.

Ennen leikkausta kaikilta potilailta tarkistetaan verinäytteestä urea (nousu saattaa merkitä esim. munuaisen toiminnan heikkoutta tai kuivumista, alhainen arvo mm. maksan toimintahäiriötä), totaaliproteiinit ja hematokriitti (punasolujen suhteellinen tilavuus). Keski-ikäisiltä ja vanhemmilta sekä sairailta eläimiltä katsomme veriarvoja vielä laajemmin.

Myös leikkauksen jälkeinen aika on tärkeää. Heräämistä valvotaan ja lemmikki kotiutetaan aina heränneenä.

Mukaan tulevat kotona annettavat lääkkeet, kauluri ja kirjalliset hoito-ohjeet. Mahdolliset tikkien poistot ja haavatarkastukset sisältyvät leikkausten hintaan.

 

Korkeatasoisella leikkaushygienialla vältetään turhien antibioottien käyttö leikkauksen jälkeen.

Teemme klinikallamme pehmytosaleikkauksia, mm.

  • koirien, kissojen, kanien ja marsujen sterilaatiot ja kastraatiot
  • tähystysleikkaukset mm.sterilaatiot, piilokivekset, torsiota ennaltaehkäisevä mahalaukun kiinnitys
  • kasvainten poistot
  • virtsakivien poistot
  • tyräleikkaukset (nivus-ja napatyrät, perineaalityrät)
  • akuuttileikkaukset (mm. keisarinleikkaukset, mahalaukunkiertymä- eli torsioleikkaukset, pyometrat)
  • ruoansulatuskanavanleikkaukset, esim. vierasesineleikkaukset, suoliston ja muiden elinten koepalat (tehdään myös tähystyksellä)
  • silmäluomioperaatiot ja cherry eye-leikkaukset
  • nielurisojen poistot
  • pehmeän kitalaen lyhennykset
  • korvan alueen kirurgia (korvakäytävän avarrukset, korvakäytävän totaalipoistot)
  • anaalialueen leikkaukset mm. anaalirauhasten poistot
  • elinten poistot, mm. pernan tai maksalohkon poistot, amputaatiot
  • polvien ristisideleikkaukset